Ekstempore-ihminen, ekstempore-tempaukset

En oikeastaan ollut koko kesänä sen kummemmin ajatellut osallistumista Himos Trail 2024 kotikulmilla tapahtuvaan polkujuoksutapahtumaan muuta kuin että aina sitä talkoissa kuitenkin on tullut oltua, useimmiten sometiimissä. Winter Trailiin osallistuin tammikuun lopulla ja ahkeroin eka somevideoiden ja kuvien parissa yöpolkujuoksutapatumassa viitisen tuntia ja päivätapatumassa oma 9km talvipolkujuoksu. Olihan siinä ehtinnyt jo 10 tuntia jalkoja palautella ylämäkireenistä yöpoluilla, täysikuun loisteessa yli 10 asteen pakkasessa! 😀

Siskon 14v. Eino-poika oli lähdössä 18km:lle, kun muut matkat olivat kuulemma liian lyhyitä ja talvella ollen yöpolkujuoksussa ensiyrittämällä 9km:n 2. niin yhtäkkiä minunkin päässä oli selvää, että nämä aikaisemmin juostut 6-9km matkat oli jo nähty ja koettu. Eivät ne haastaisi enää mun kroppaa oikeasti mitenkään. Mutta 18km, sen tiesin, että se haastaisi. Todenteolla! 😀 Kesän pisin lenkki tämän päähän piston aikaan kuukautta ennen tapahtumaa oli Venlojen viestin aloitus 8km. Muuten mun lenkit jo vuosikausa ovat olleet melko lyhkäisiä ja satunnnaisia. Maajoukkuekin tason hiihtosuunnistusajat 20 vuotta sitten olivat jo kaukana takana päin eikä niillä kuuluisilla vanhoilla pohjilla enää paljoa hurjastella. 😀

Ajattelin että kuukauden aikana en voisi kunnnolleni tehdä paljoakaan mutta lihashuoltoon pystyisin pannostamaan paljonkin ja se oli totta vie saatava paremmalle tolalle, kun hapottavilla, tukkoisilla jaloilla ei hirveasti kiinnostellut lähteä tunkkaamaan 640m noususumman rankalle reitille. 😀 Himos Challenge matkalla oli myös kaikista matkoista suhteellisesti eniten nousua. Ilokseni sain myös todeta, että tapahtumapäivänä elopainokin oli saavuttanut kahdeksaan vuoteen alimman lukeman, kun sitä on tupannut olemaa ennemmän ja väemmän liikaa tosisatsauksen lopettamisen jälkeen. Kerran tosin kävin Himoksessa tutustumassa reittiin sen mulle tuntemattomamman Pohjois-Himoksen lenkin osalta ja olikin hyvä sillä suunnistuskengillä sain itselleni aikaan jalkoihin vain ilkeät rakot. Ajattelin, että hyvin iskua vaimentavat talvinastarit oli mun valikoimasta ainoa mahdollinen, jos haluan päästä maaliin asti, compeed-rakkolaastareiden säestyksellä. 😀

Viikolla tuli verryteltyä keskiviikon talkoissa ja perjantain Himos Kids -tapahtumassa videoklippejä ottaen lasten vaudikkaasta ja iloisesta menosta. Einokin kävi verryttelemässä seuraavan päivän Himos Challengea varten ottaen melko ylivoimaisen voiton poikien 14v.- sarjassa. Lihasten ”aukaisu” tapahtui myös luontevalla tavalla.

Himos Trail aamu koittaa

Meidän lähtö starttasi 11.30 ja ilmoittautuneita oli eniten kaikista sarjoista, yhteensä yli 280 naista ja miestä. Joitakin poisjääntejä oli ja satrtattiin Länsi-Himoksesta puoli kahdeltatoista kohti Pohjois-Himosta. Yhtäjaksoista nousua kertyi vajaa 1,5km, johon olin jo suunnitellut ensimmäisen juoton, kun 4,6km:n kohdalla olisi sitten mun vauhdille vasta ensimmäinen huolto. Olin pyytänyt iskän pullon kanssa Pohjois-Himoksen päälle ja olihan siinä varmaan ihan hauska ja hieno paikka myös seurailla kun pistettiin parasta pitkässä vertikaalinousussa ja yritettiin olla menemättä liian kovaa. 😀 Itse yritin toitottaa koko ajan itselle, että mene kevyesti ylös, noin VK1 -vauhtia, jossa ei paljoa hengästy, jalat eivät mene hapoille yhtään ja ovat kevyet myös mäen päällä. Huomasin heti, että jaloiissa, reisissä eikä pohkeissa ollut jumin jumia ja oli kiva mennä ylämäkeä kun tukkoisuutta ei ollut nimeksikään. 🙂

Vettä hiukan hörpättyäni Pojois-Himoksen päällä ja iskän huudellessa että olin 5min siskonpojasta Einosta ja vuotta vanhemmasta 15v. kaveri Kallesta perässä, suunta oli heti ei muuta kuin rinnnettä alemmas, jonkin matkaa metsäkaistaletta pitkin ja ei muuta kuin takasin rinnettä ylös. Ohitin alamäessä ja varsinkin teknisellä metsäkaistaleella useita ja vähän meinasi lähteä jopa mopo keulimaan, kun sen verta innostuin ja kun huomasin taas alamäkien olevan nykyään enemmän se mun vahvuus kuin nuo ylämäet, jotka oli vain tultava ylös sopivalla, ei liian kovalla vauhdilla. Pohjois-Himoksen päältä jatkettiin alas Pohjois-Himoksen toiselle puolelle pitkän matkaa kivikkoista ja juurakkoista, teknistä pikkupolkua pitkin ja taas tuli ohiteltua porukkaa tai ainakin jotkut selät loittonivat takana. Kiva oli mennä taas vauhdikkaasti alamäkeen kevyillä jaloilla. Sitten taas mentiin ylös päin pitkät pätkät pikkupolkua ja pururataa, kohti ensimmäistä, Pojois-Himoksen 4km hiihtoladun varressa, laavulla sijaitsevaa huoltopistettä kohti. Iloinen huoltoporukka oli vastassa, join urheilujuomaa mukillisen ja jatkoin matkaa polkua alaspäin kohti sitä kuuluisaa nelivetonousua. 😀

Kun lasketeltiin laavulta alas hiihtoladun poikki alkoi kuulua pillin viihellystä. Poliisipukuinen nainen siellä sakotti mahdollisista ylinopeuksista. Onneksi vauhti ei ollut niin hurja ettäkö sakkolappua olisi tarvinnut meikäläiselle raapustella. 😀 nelivetonousukin oli minusta ”mainettaan” parempi. Ei se ollut pitkä vaan aika lyhyt. Jyrkkähän se on mutta piti vaan taas tunkata tarpeeksi kevyesti ylös. Tämänkin mäen jälkeen pystyin jatkamaan matkaa kevyellä jalalla ja tasaista pururataa mentiin pätkä ja vaudikasta alamäkeä koti 2. huoltoa. Oli kiva mennä kakkoshuoltoon kun siellä taas iloista porukkaa vastassa ja siskokin oli siellä talkoilemassa. Urheilujuomamukillinen naamariin ja vauhdilla tielle juoksemaan. 7,1km nousuja ja laskuja oli nyt takanapäin ja enemmän matkaa jo taitettu kun ylipäänsä mun lenkit noin niin kuin normaalisti. 2. huollosta taitettiin sitten leppoisampaa ja helpompaa pätkää aina siihen asti kun saavuttiin piipahtamaan kisakeskuksessa 10,8km väliaikapisteessä. Tällä pätkällä otin pari salmiakin makuista Jollos-vauhtikarkkia, joka tuntui alussa että alkaako pistämään mutta söin kuitenkin. Kilpailukeskukseen saavuttuamme matkaa taitettuna mulla 1.35.43 ja sija 72.

Kohti Paljakan lenkkiä

Kisakeskuksessa piipadettuamme jatkoimme kohti Länsi-Himoksen puoleista Paljakan lenkkiä ja edessä olisi taas pari kilsaa loivahkoa mäkeä ylöspäin. Kilsan noustuani saavuimme polunristeykseen, jossa pari ”hullua lääkäriä ja dopinkitestaajaa” järjestäjien puolesta oli tsekkaamassa hakukkailta polvista refleksejä vasaralla, sydänääniä ja yllätysdopinkitestejä jos vauhti vaikutti epäilyttävän kovalta. Mun tunkkaus näytti liekö sen verran miedolta, jotta sain ihan surutta jatkaa tunkkausta seuraavan kilsankin samaa vauhtia! 😀 Parin kilsan yhtäjaksoisen ylämäen jälkeen jatkettiin hienoille Paljakan poluille, joita reunustavat kauniit avokalliot. Panu-joulupukki siellä taas perinteisesti iloisesti kannusti, joka tuntuu aina hyvältä. Sitä oikein aina odottaa näitä hyväsydämisiä kannustajia. Vajaa 3km oli maaliin, saavuttiin 5. huoltoon, joka meidän matkalla oli neljäs. 4 mukillinen urheilujuomaa ja matka jatkui vauhdilla iloisen ja tutun huoltoporukan kannustaessa. Jalka oli edelleen kevyt ja vauhdikkaasti jatkoin rallatellen taas kohtaan missä ”Dopinkitestaajahenkilöstö” oli jälleen vastassa. Tutut lääkärit huutelivat jotakin sen tapaista, että kevyen näköistä ja lähdin painelemaan viimeistä tiukkaa nousua Länsi-Himoksen päällystää kohti. Ei auttanut kuin jälleen kerran vaan nousta mäki ylös. Mäessä oli kuulemma järjestäjien yllätys luuranko, joka piteli jotakin lappua et ” minäkin olen yrittänyt päästä maaliin” mutta en sitä huomannut 😀

Ylhäältä sitten oli rallattelua maaliin. Hissikuilua pitkin juostessa annoin rullata lantiosta rennosti ja tein vielä yhden ohituksen. Yllättävän kevyt jalka oli vielä loppusuoralle ja tulin maaliin yhtaikaa Ekstremen 26km. voittajanaisen kanssa. Vaikka Compeedeja oli vähän joka paikassa jalkapohjia, oikean isovarmaan viereisiin kahteen seuraavaan varpaaseen tuli jonkin näköset hankaumat. Eivät onneksi liikaa kuitenkaan haitanneet. Loppusijaksi tuli 82, ajan ollessa 2.32.23. Eli kymmenisen sijaa joutui viimeisellä 7km:llä taipumaan, parhaan sijoituksen ollessa ekalla huoltopisteellä 4,9km:n kohdalla  70. Rauhallisesta alusta huolimatta olen aina kuitenkin räväkkä aloittaja ja liian kovaa en missään kohtaa kuitenkaan mennyt. Kaikkinensa hyvä että lähdin, lyyemmille matkoille tuskin on enää lähivuosina paluuta. Sen verta paljon kiehtovampi, vaativampi ja mielenkiintoisempi tuo alun Pohjois-Himoksen lenkki oli! 😀

Urheilujuomaa / muuta tankkausta matkan aikana taisi olla vään liikaa, kun maha ei oikeen kisan jälkeen tykännyt moisesta setistä. Vettä olisi ainakin voinut ottaa välillä. 😀 Siskon 14v. Eino ja 15v.  kaveri Kalle painelivat miehekkäästi miesten sarjassa sijoille 8. (Kalle); 1.37.01  ja 9. (Eino); 1.37.31. Naisista vain naisten voittaja, hiihtäjä Eeva-Kaisa Koskela (os. Loukusa) meni 1min-1.30 min nopeampaa.  Ensi vuonna uudelleen, isot suosittelut!

Artikkelikuva: Tommi Kuronen

Eino ja Kalle Pohjois-Himoksen rinteen nousussa, pari kilsaa alun nousuja takana. Kuva: Tommi Kuronen

Kuva: Tommi Kuronen