Kirsi Salonen Creative
Graafinen suunnittelu / bloggaus /
sisällöntuotanto / abstrakti taide
Kirsi Salonen
Koulutustausta
Moikka! Olen Kirsi Salonen, monen alan taitaja. Lukion jälkeen olen suorittanut Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä Liikunnanohjaaja-tutkinnon ja Jyväskylän yliopistosta valmistuin Liikuntatieteiden Maisteriksi, jonka lisäksi valmistuin myös luokanopettajaksi. Tämän lisäksi olen opiskellut vielä Mediapalvelujen toteuttajaksi Tampareen ammattiopisto Tredussa. Jokainen näistä koulutuksista n. 10 vuoden sykleissä. n. 14 vuoden ajan olen ollut töissä luokanopettajana alakouluilla erimittaisissa sijaisuuksissa, mutta virkaa en ole halunnut koskaan hakea, koska luokanopettajantyö ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut ihan siltä omalta jutultani.
Kilpaurheilukokemusta minulta löytyy 36 vuoden ajalta hiihdossa, suunnnistuksessa, yleisurheilussa ja pääsarjaikäisenä hiihtosuunnistuksessa parhaimmillani maajoukkuetasolta asti.
Nykyään toimin Jämsän Retki-Veikkojen suunnistuskoulutoiminnassa ohjaajana, hoidan junioritoiminnan markkinointia sekä päivitän nettisivuja. Suunnistuksessa ja hiihtosuunnistuksessa kilpa-kuntourheilen veteraanisarjoissa.
Kahdeksan vuoden ajalta minulta löytyy harrastuneisuutta abstraktin taiteen saralta. Olen tehnyt teoksia acrylic pouring- eli kaatotekniikalla tai struktuuritaidemaalausta.
Sivutoiminen yrittäjyys
Olen suunnitellut ja toteuttannut media-alan opintojen aikana ja v. 2019 valmistutumisen jälkeen oman toiminimeni Kirsi Salonen Creative kautta mm, kotisivuja WordPressillä sekä Divi-teemalla, julisteita, flyereitä, käyntikortteja, logoja ja lehtimainoksia.
Olen myös suunnitellut ja toteuttanut Jämsän Retki-Veikkojen 70-vuotis juhlakirjan, suunnitellut ja toteuttanut omat (suunnistaja, hiihtäjä ja kestävyysurheilija myynnissä olleet treenipäiväkirjat, suunnitellut CD-levyjen kansia ja levynpinnan sekä visuaalisia ilmeitä.
Olen tehnyt somea, mm. Jämsän Retki-Veikkojen junioritoiminnasta sekä muustakin toiminnasta omien sometilien lisäksi sekä pävittänyt nettisivuja. Myös Himos-Trail ja Himos Winter Trail -tapahtumissa olen toteuttanut urheilu-valokuvausta sekä videokuvausta tapahtumien sometileille.
Kiinnostuksenkohteet
Sijaisuuksien tekeminen on soveltunut hyvin media-ala / graafisen suunnittelun alan opintoihin sekä sivutoimisen yrittäjyyden oheen. Ja sillä tiellä meinaan myös jatkaa, laajentaa vain reprtuaariani yrittäjyyden saralla sekä tehostaa yrittäjyyttäni tulevaisuudessa. Minua kiinnostaa kirjoittaminen ja siinä kehittyminen, erityisesti aiheet tietokirjallisuuden parista, urheilu, nuorten ja lasten ohjaukseen ja valmennukseen liittyvät asiat. Psyykkinen valmennus, psykologian aihepiiriin liittyvät asiat, Itsensäkehittäminen, veteraaniurheilu, strukuuritaide, visuaalinen suunnittelu sekä valokuvaus. Etenkin urheiluun tai luontoon liittyvä kuvaus.
Viimeisimmät blogipostaukset
Kirsi Salonen Creative
Y-tunnus: 3006166-4
42100 JÄMSÄ
Yhteystiedot
kirsi.p.salonen@gmail.com
Mediapalvelut
How to Get Involved
Become a Volunteer
Make A Donation
Spread the Word
Showcasing ongoing research projects, technological innovations to ocean preservation.
Join Over 200k People Making a Difference
WCK’s work is guided by our belief that food is a universal human right. Both in the communities we serve and in our daily workspace, we uphold and rely on our values to direct us toward fulfilling our shared purpose.
Without peace, development gains do not hold. Without peace, delivering humanitarian aid risks further suffering. Without peace, people have more difficulty exercising agency, seizing opportunity, and realizing their full potential. Peace enables trust and provides the foundation for collaboration to solve complex problems. It allows people to look past differences, have difficult conversations, take shared risks, find common ground, and invest in pathways towards a shared future.
Coastal Cleanup
March 23, 9am @ Ocean Beach
Volunteer Your Time
Photographer
Marvin McKinney
Portrait
Landscape
Video
Retouching
WEdding
Drone
Latest Series: In The Moment
Curabitur fermentum nulla non justo aliquet, quis vehicula quam consequat. Duis ut hendrerit tellus, elementum lacinia elit. Maecenas at consectetur ex, vitae consequat augue. Vivamus eget dolor vel quam condimentum sodales. In bibendum odio urna, sit amet fermentum purus venenatis amet. Luctus lectus non quisque turpis bibendum posuere. Morbi tortor nibh, fringilla sed pretium sit amet.
Portfolio
Collection 1
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Donec sed finibus nisi, sed dictum eros. Nisl massa, ultrices vitae ornare sit amet, ultricies eget orci. Sed vitae nulla et justo pellentesque
Collection 2
Collection 3
Aliquet nisl. Nulla tempor mauris sed pretium egestas. Ut mi lacus, tincidunt ac quam quis, ultricies laoreet purus. Donec tincidunt scelerisque lacus, vel convallis augue interdum ac. Etiam eget
Collection 4
About Marvin
Let’s make something amazing together
Our Blog
Subscribe
Divi University
Vestibulum ante ipsum primis in faucibus orci luctus et ultrices posuere cubilia Curae; Donec velit neque, auctor sit amet.





